keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Vuosi 2014 heinäkuusta jouluun


Heinäkuussa oli mielettömän helteet, kuulemma. Me emme niistä juurikaan päässeet nauttimaan koska kummankin loma päättyi ensimmäisenä hellepäivänä. Heinäkuussa tutustuimme moniin uusiin koiravauvoihin sekä mökkeilimme ja nautimme kesän herkuista. Käväisin kiertelemässä Kiasmassa ja kotona olohuone sai kesäisemmät verhot. Saimme vihdoin vietettyä hieman turistipäivää Helsingissä nähtävyysristeilyn ja Finnair SkyWheel -maailmanpyörän merkeissä ja tottakai ohjelmaan kuului myös mansikat Tuomiokirkon portailla. Vietimme ravintolailtaa Tervasaaressa. Jalkapallon mm-kisat päättyivät vihdoin:D

Elokuussa sukuloitiin Jyväskylässä sekä käytiin asuntomessuilla ja ystäväpariskunnan luona. Festarikesä saatiin vihdoin käyntiin Tikkurila-festivaaleilla ja sen jäkeen oli vuorossa Flow ja kuun puolivälissä Cheekin stadionkeikka. Mustikoita jemmattiin pakkaseen talven varalle. Käytiin Arabian muuminäyttelyssä sekä minipiknikillä Arabianrannassa. Loppukuusta kävin Tukholmassa ja saksalaisvahvistuksella kierrettiin Fiskarsissa sekä Tammisaaressa. Maisteltiin myös Sandron sekä Töölön Salmiakkikioskin herkkuja ja käväistiin Helsingin Teurastamon Night marketilla. Kuun viimeisenä päivänä ennätettiin vielä käydä Virkagallerian 50-lukulaisessa Pullasta puhtia -näyttelyssä.

Syyskuussa oli vuorossa Habitare, Design market sekä MyIittala vintage -tapahtumat. Mökkeiltiin, pakastettiin omppuja ja siivottiin parveketta talvikuntoon. Käytiin syksyn viimeisellä juoksulenkillä. Olohuone sai syysilmettä uusista verhoista ja pihan roskalavalta löytyi Artekin jakkara. Meille kotiutui vanha Mademoiselle-tuoli. Alettiin poltella kynttilöitä ja nautittiin smoothieita.


Lokakuussa pakastettiin lakkoja, syötiin kympinpäivillä ja ulkoiltiin. Surkuteltiin ja ihasteltiin muuttolintujen auroja ja hämmästeltiin usvaisia aamuja. Leivottiin sämpylöitä ja käytiin jäätelötreffeillä kaverin luona. Vietettiin veljen tupareita.


Marraskuussa M täytti vuosia, mitä juhlistettiin Boulevard socialissa. Vietettiin ensimmäisiä pikkujouluja ja alettiin hiljalleen kaivella joulukoristeita esille. Vietettiin Lahdessa kiva ilta uusien ja vanhojen tuttujen kanssa ja käytiin joulukonsertissa. Käytiin katsomassa Aleksin joulukadun avajaisia ja juhlittiin kaverin tupareita sekä synttäreitä.

Joulukuussa yritettiin parhaan mukaan nauttia lähenevästä joulusta ja toipua flunssasta. Poltettiin kynttilöitä ja herkuteltiin juustoilla. Askarreltiin joulukortteja. Käytiin perinteisesti syömässä porukalla jouluillallista, tällä kertaa ravintola Sipulissa Katajanokalla. Tanssittiin Kaija Koon Hartwall-areenan keikalla ja lomailtiin Tokyossa. Puettiin kotia jouluasuun ja syötiin perinteikkäät jouluruokaöverit aattona. Joulu sujui molemmilla töissä. Kestittiin joulun jälkeen vanhempia ja nukuttiin joululahjaksi saaduissa maailman pehmeimmissä lakanoissa.


Näillä mielin on hyvä lähteä kohti huomista. Onnellista vuotta 2015 kaikille!

//R


-----

Photo collages from july to december. It's been a good year, let's see what the new one will bring along. Happy new year everyone!

tiistai 30. joulukuuta 2014

Vuosikatsaus tammikuusta kesään

Syksy on ollut täällä hiljaiseloa, taisi kaamos ottaa vallan. Työpäivien jälkeen on vain halunnut kömpiä suoraan peiton alle tai pötkötellä sohvalla. Tietokoneella istuminen ei ole käynyt edes mielessä. Syksyllä ei sen kummempia tapahtunutkaan. Pikkujouluja ja joulun odotusta. Kyläilyjä ja kotoilua. Ja niitä töitä. Eksyin muutama päivä sitten miettimään mitä kaikkea tänä vuonna onkaan oikeastaan tapahtunut ja siitä intoutuneena tein muutaman kuvakollaasin. Tässä kuusi ensimmäistä.


Uusi vuosi vaihtui rauhallisissa merkeissä Helsingissä. Tammikuussa saatiin vihdoin sauna, ihasteltiin talvea, rohmuttiin tulppaaneja ja herkuteltiin muikuilla saksalaisvieraan kanssa. Tammikuussa tehtiin myös iltapäiväretki Nuuksioon ja käytiin kiertelemässä LuxHelsinki-tapahtumassa. 



Helmikuussa viimeisteltiin remonttia, intouduttiin puurosta ja herkuteltiin runebergintortuilla. Keittiön ikkunaan saatiin vihdoin äidin työpajalta uusi laskosverho. Helmikuussa vietettiin myös synttäreitä ja käytiin synttäriruokailemassa yhdessä suosikkiravintolassa, Solnassa.



Maaliskuussa aloitettiin valmistautuminen parvekekauteen yrttien istuttamisella ja intoiltiin lisääntyvästä valosta. Marimekon ysmyissä tyydytettiin shoppailuintoa ja tanssimassa käytiin Samuli Putron keikalla. Maaliskuussa juhlittiin myös kaverin synttäreitä, tavattiin ystäviä ja tutustuttiin kaverin ihanaan koiravauvaan. Keittiönkaapit saivat uuden järjestyksen, olkkarin ilmettä muutettiin uudella verholla ja herkuttelemassa käytiin Gaijinissa.


Huhtikuussa olohuoneen järjestys muuttui hetken päähänpistosta. Rairuohoa kasvatettiin jokseenkin huonolla menestyksellä (kuka oikeesti voi epäonnistua rairuohon kasvatuksessa..??), mutta onneksi maaliskuussa istutetut yrtit alkoivat hiljalleen itää. Huhtikuussa hankittiin myös uudet kevätpopot, leivottiin ensimmäistä kertaa macaronseja, testailtiin uutta sushi-ravintolaa sekä juhlittiin työkaverin vauvakutsuja.

Toukokuu aloiteltiin perinteisin vappumenoin, minkä jälkeen otettiin varaslähtö kesään Rooman lomalla. Melontakautta käynnisteltiin hiljalleen (ja hiljaiseksi se kyllä viime kesänä jäikin), nautittiin perinteiset kesäjätskit Lahden satamassa sekä juhlistettiin kaverin valmistujaisia Sibeliustalossa. Toukokuussa tuunailtiin myös parvekkeen jakkaroita, rakastuttiin pizzakiveen sekä vierailtiin Särkänniemen Koiramäessä.

Kesäkuussa yritettiin nauttia niistä vähäisistä kesäkuun tarjoamista aurinkopäivistä. Parvekkeen yrtit kukoisti ja ensimmäinen erä perinteistä raparperimehua valmistui kesän kunniaksi. Pohjois-Haagan Rhodopuistoa käytiin ihastelemassa useampaan kertaan ja vietettiin kaveri-iltaa Alppipuistossa muffinssipiknikillä. Sateinen lauantaipäivä vietettiin Taste of Helsingin herkkujen äärellä ja juhannus hurahti ohi nautiskellen vuorotellen saunasta, uimimisesta ja mansikkakakusta. Niin ja sairastaessa. Kesäkuussa ehdittiin myös poiketa Cafe Regatan korvapuusteilla sekä uudessa sushiravintolassa. Kävin ensimmäistä kertaa kokeilemassa frisbeegolfia ja loppukuu hurahti kaverin luona kyläillessä Mallorcalla. 


//R

-----

This year is soon coming to an end and I started wondering what we've actually been up to this year. Here are the first six photo collages of our year 2014 from january to june.

tiistai 30. syyskuuta 2014

Olohuoneen syksy





Tänään sain vihdoin ommeltua ja laitettua ikkunaan uuden verhon. Tuo Sanna Annukan suunnittelema Saivu on i-h-a-n-a. Juuri sopivasti tummaa syksyn sävyä olematta kuitenkaan liian raskas. Kankaan kanssa oli hieman ongelmia, sillä kun aloin silittää lauantaina ostamaani kangasta, huomasin että kuva-alassa oli reikä. Sunnuntaina oli Marimekon ovet säpissä, joten maanantaina pääsin kangasta vaihtamaan. Onneksi vaihto sujui ongelmitta ja nyt verho on vihdoin ikkunassa.

Sain viimein viikonloppuna kannettua parvekkeelta kesän yrtit ja kasvit pois. M siivosi grillin ja sekin kannettiin kellariin odottamaan ensi kesää. Nyt parvekkeella on taas oudon kolkkoa ja tyhjän näköistä, mutta eilen hankin sinne muutaman kanervan silmäniloksi. Kesän ajan parvekkeella ollut havupuu pääsi olohuoneeseen talven ajaksi. Jos sen vaikka yrittäisi saada pidettyä hengissä ensi kesään saakka.

Viime viikolla koiutunut Mademoiselle-tuoli löysi paikkansa olohuoneesta ja sopii paikalleen oikein hyvin. Ensin ajattelin tuleeko olohuoneesta liian ahdas, mutta hyvin mahtuu kaikki olemaan. Oikeastaan toinen reuna jopa kaipasikin ehkä tuolia, tila on nyt jotenkin tasapainoisempi. M vielä hieman totuttelee tuolin väriin, mutta kai se silmä tottuu pikkuhiljaa;)


//R

-----

New colours for the new season. I love the colour splash the Saivu curtain from Marimekko and the old-rose-colour chair brought to our living room.

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Mademoiselle tuli taloon


Kävipä niin, että jokin aika sitten netissä surffaillessa osui silmiini alkuperäisen Mademoiselle-tuolin myynti-ilmoitus. Harmikseni tuo marjapuuron punainen söpöläinen sijaitsi Lapissa ja toimitustapana oli vain nouto. Kuinka sattuikaan, että isä oli juuri viime viikolla Lapin-matkalla ja niin Mademoiselle matkasi kuriiripalvelulla meidän luokse etelään.

Jos olisin saanut vapaasti valita tuolin värin, olisin varmaankin päätynyt mustaan. Musta on aina varma valinta. Mutta ei tätä ostotilaisuutta voinut jättää käyttämättä, kun tuolin sai lähes puolella siitä hinnasta mitä vastaavista käytetyistä yleensä maksetaan. Tuolia valmistettiin vuosina 1958-1968 väreissä musta, korallinpunainen ja pilvenharmaa. Nykyään Artek valmistaa tuolia mustana, valkoisena ja salvian vihreänä. Tuoli hakee vielä hieman paikkaansa, mutta kun sitä on nyt pari päivää katsellut, on värikin oikeastaan aika herttainen. Ja voi kuinka monta vuotta tästä tuolista onkaan haaveiltu!

Hyvää alkavaa viikkoa!


//R

-----

I can't even remember how many years I've dreamed of Ilmari Tapiovaara's Mademoiselle lounge chair. A couple of weeks ago I saw an online add for this beauty but too bad the chair located 700 km north of Helsinki. For my luck my dad was just on a holiday in Lapland and went to get the chair for me. So so happy!!

torstai 25. syyskuuta 2014

Tänä vuonna Blossa-glögi maistuu...




Joka vuosi Blossa-vuosikertaglögi maustuu uuden makuiseksi. Tänä vuonna makuna on aurinkokuivattu laventeli. Täytyy sanoa, etteivät tämän vuoden mainoskuvat sen enempää kuin laventelin makukaan herätä suuria ennakko-odotuksia, mutta maistettavahan sitä toki on. Viime vuonna maku oli aika "perusglögimäinen", mutta pullo oli niin kaunis, että sellainen piti säästää kynttilänjalaksi. Taitaa tosin vielä olla yksi avaamattomanakin kaapissa. Jännityksellä vielä odottelen mikä suomalaisen Loimu-vuosikertaglögin tämän vuoden maku mahtaa olla.

Kuvat: valmistaja


// R

-----

This years flavour for the annual Blossa glogg has been released and it's sun dried lavender. The product is to be in stores next month.

lauantai 20. syyskuuta 2014

Valoisa keittiö





Aamukahvit nautittu auringossa kylpevässä keittiössä (kuvat tosin jo viikon takaa). 
Nyt pakkailupuuhiin ja mökille.
Iloista viikonloppua!


//R


-----

Morning coffee in the best company of daylight. Now I'm off to the cottage.
Have a beautiful weekend!